Tänään alkoi sunnuntaiset viikkoharjoitukset. Lappalaisia oli paikalla Vili, Hiippa, Essu, Laku ja Suku. Vili, Essu ja minä & Laku oltiin kokeneimmissä ja treenattiin ensin seuraamista.
- aivan ihanaa kuulla kuinka hyvin se seuraa. pysähdyksiin saisi kuulemma kiinnittää huomiota. ja siis huomasin sen itsekkin. Kun minä pysähdyin laski Laku pään maahan ja kävi haistelemaan kun sen olisi pitänyt istua vierelle. Näitä aletaan treenaamaan! tehtiin ensimmäiset seuraamiset niin että Soile (ohjaaja) toimi liikkurina. liikkeelle mars - liike seis - liikkeelle - käännös oikeaan - käännös vasempaa - liike seis - liikkeelle - ja vielä kerran seis. tolla kaavalla mentiin ja olin erittäin tyytyväinen kuinka hyvin Laku seurasi ja oli keskittynyt minuun - JES!! sen jälkeen tehtiin niin että hypittiin pompittiin ja tehtiin seuraamista siten ettei kävellä normaalisti. hyvin meni eikä välittänyt mitenkään vaikka oisin tehnyt kuperkeikan.
- sitten tehtiin temppua. Osattiin kyllä molemmat temput sekä kumarruksen ja suun pesemisen.
- Lopuksi harjoiteltiin toisen koiran ohittamista. Laku meni nätisti joka kerta saa taas olla ylpee!
Lopuksi höpistiin seuraavan viikon seuran mestaruuksista ja Soile kysyikin multa että ollaanko tulossa kun ollaan treenattu niin paljon ja hyvin että meillä olisi mahdollisuuksia kisassa. Itse en olisi tosin niin varma kun Laku saattaa tehdä ihan mitä tahansa. Lopuksi leikittiin, painittiin ja halaitiin Suku kaverin kanssa.


Kommentit